torstai 28. joulukuuta 2017

Rikkaat aamiaissämpylät

Kun haluaa tavalliseen arkiaamuun jotakin luksusta kannattaa leipasta rikkaita aamiaissämpylöitä.

Rikkaat aamiaissämpylät:
5 dl vettä/maitoa
50g tuorehiiva (2 pss uivahiivaa)
2 rkl siirappia
1 1/2 tl suolaa
2 dl kaurahiutaleita
1 dl kauraleseitä
1 dl auringonkukan siemeniä
noin 8-10 dl sämpyläjauhoja
1/2 dl öljyä

päälle:
chia siemeniä

  1. Lämmitä vesi tai maito tuorehiivaa käytettäessä kädenlämpöiseksi tai kuivahiiva käytettäessä kädenlämpöistä vielä lämpöisemmäksi. Lisää siirappi ja suola.
  2. Lisää kaurahiutaleet, -leseet ja auringonkukan siemenet. Ala lisäämään sämpyläjauhoja ja vaivaa taikina hyvin. Lisää lopuksi öljy
  3. Laita taikina vedettomaan paikkaan kohoamaan ja laita taikinan päälle leivinliina. Anna taikinan kohota noin tunnin ajan
  4. Muotoile taikinast tanko ja leikkaa siitä noin 17 saman koikoita palaa. Leivo taikinasta pyöreitä tai pitkulaisia sämpylöitä. Anna sämpylöiden kohota noin puoli tuntia leivinliina päällä
  5. Voitele sämpylät vedellä ja ripottele päälle chia siemenillä. Pasta uunin keskitasolla 225 asteessa noin 10 minuuttia.






lauantai 23. joulukuuta 2017

Jouluhalko

Jos sinulta uupuu vielä uupuu jolun kahvipöydän kruunu tässä sinulle jouluhalko!

Pohja:
3 kanamunaa
3/4 dl perunajauhoja
1 rkl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta

Täyte:
1rkl voita
1 1/2 dl vettä
2 rkl perunajauhoja
1 keltuainen

Voikreemi.:
150 g huoneen lämpöistä voita
1 dl tomusokeria
1 tl vaniliinisokeria

mansikka- tai vadelma hilloa

Pinnalle:
200 g marsipaania
50 g maito- tai taloussuklaata

Aloita tekemällä kääretorttupohja. Pohjasta tulee sen verran pieni, että se tarvitsee vähän pienemmän uunipellin kuin normaalisti. Eli noin 25 x 35cm.

  1.  Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi, ja sekoita perunajauhot, vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään. Yhdistä seokset ja paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 5 minuuttia
  2. Kumoa pohja sokeroidulle leivinpaperille ja vedä leivinpaperi varovasti irti ja anna jäähtyä.
  3. Keitä voi ja vesi kattilassa, ja anna kiehua kunnes seos irtoaa kattilan reunoilta. Lisää keltuainen ja anna jäähtyä.
  4. Valmista voikreemi sekoittamalla pehmeä voi ja tomusokeri vaahdoksi. Sekoita valmiiseen voikreemiin jäähtynyttä täytettä ja mausta lopuksi vaniliinisokeria.
  5. Levitä pohjalle puolet kreemistä ja laita sen päälle mansikka- tai vadelmahilloa
  6. Kääri rullalle lyheltä sivulta nii, että tortusta tulee pullea
  7. Leikkaa rullan päät tasaisiksi ja levitä tortun päälle kreemiä. Voit käyttää reuna palat hyödyksi ja laittaa ne tortun sivulle ikäänkuin oksan kohdaksi . Levitä oksien päälle myös kreemiä
  8. Kauli marsipaani ohueksi levyksi ja laita se tortun päälle. Sulata suklaata ja levitä sitä niin, että se muistuttaisi koivuhalkoa.

tiistai 19. joulukuuta 2017

Piparkakkutalo

Meillä kotona on joka vuosi tehty piparkakkutalokylä. Tänä vuonna rakensimme piparkakkutalomaatilan! Piparkakkutalon taikina on vahvempaa, eikä niin mureaa kuin tavallinen piparkakkutaikina. Piparkakkutalon osat kannattaa liittää toisiinsa sulan sokerin avulla, sillä se tuo kaikista kestävimmän lopputuloksen. Tässä postauksessa saatte oivan taikinaohjeen piparkakkutalokylän rakentajille!

Piparkakkutalokylän taikina

600 gr margariinia
3 dl siirappia
8dl sokeria
2 rkl kanelia
1 rkl inkivääriä
1 rkl kardemummaa
6 munaa
3 tl soodaa
noin 1,5 kg vehnäjauhoja

Sekoita kattilassa margariini, siirappi, sokeri ja mausteet. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä, kunnes sokeri sulaa. Jäähdytä ja sekoita samalla kuivat aineet. Sekoita munat jäähtyneeseen seokseen ja lisää jauhot sekä sooda. Pistä taikinakulhoon kansi päälle ja jätä taikina lepäämään viileään yön yli.

                                         Piparkakkutraktori tuo maatilalle aitoa särmää
Piparkakkuhepat on jo valjastettu rekimatkalle.
Psst! Tässä on erinomainen lahjavinkki ihmiselle jolla on jo kaikkea. Laita piparkakkuheppa tai traktori sellofaaniin ja laita
mukaan vaikka muutama karamelli!


Maatilamme kokonaisuudessaan. Mitä maatila olisi ilman possua ja lehmää?

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Suomi 100-juustokakku

Suomi 100-postaukseni tulee vähän myöhään, sillä vasta tänään sain juustokakkuni valmiiksi. Itsenäisyyspäivän, ja tietenkin rakkaan Suomemme 100-vuotis syntymäpäivän kunniaksi juhlapödämme kruunasi tänään valkosuklaa-mustikka juustokakku, josta joulun makua saat piparkakkurahkasta. Tämä juustokakku sopii vielä itsenäisyyspäivän jälkeenkin aivan loistavasti esimerkiksi joulupöytään!

Juhlavuoden juustokakku

Pohja:
200g Dikestive keksejä
75g voita sulatettuna

Täyte:
4dl vispikermaa
1prk piparkakkurahkaa (esim. Arla)
100g valkosuklaata
1dl tomusokeria
5 liivatelehteä

Mustikkakiille:
200g soseutettuja mustikoita
2 liivatelehteä
2 rklvettä
1rkl sokeria

Koristeeksi:
noin 80g valkosuklaata

Kermapursotukset:
2dl vispikermaa
sokeria oman maun mukaan
  1. Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla ja revi ylijäämä leivinpaperi pois
  2. Aloita murskaamalla Dikestive keksit muruksi ( Voit laittaa keksit esim. pussiin ja murskata keksit kaulinta käyttäen)
  3. Sekoita murskattujen keksien päälle voisula ja taputtele pohja tiiviisti irtopohjavuuan pohjalle. Laita pohja jääkaappiin jähmettymään
  4. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan, jotta ne pehmenevät
  5. Aloita täytteen valmistus vatkaamalla kermat löysäksi vaahdoksi. Lisää joukkoon piparkakkurahka ja tomusokeri. Sekoita
  6. Sulata mikrossa puolella teholla 30 sekunnin pätkissä valkosuklaa, ja lisää se täytteeseen. 
  7. Sulata liivatelehdet pieneen vesitilkkaan ja kaada se täytteen joukkoon. Sekoita
  8. Kaada täyte dikestivekeksipohjan päälle, ja anna jähmettyä vähintään neljä tuntia
  9. Valmista seuraavaksi mustikkakiille. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Soseuta mustikat tai käytä soseutettuja mustikoita. Lisää sokeria oman maun mukaan, mutta mielestäni 1 rkl sokeria riitti hyvin.
  10. Kuumenna kattilassa vesitilkka, ja sulata siihen liivatteet, ja lisää mustikkasose. Sekoita
  11. Kaada mustikkakiille hyytyneen täytteen päälle ja anna kakun hyytyä jälleen
  12. Kun kakku on kokonaan hyytynyt, voit irrotaa sen irtopohjavuuasta, ja alkaa koristelemaan sitä. Itse löysin kotoa Suomen muotoisen piparimuotin, joten käytin sen hyödyksi koristelua tehdessäni. Sulatin valkosuklaan mikrossa, ja laitoin piparimuotin leivinpaperin päälle. Kaadoin sulan valkosuklaan muottiin ja annoin sen kovettua pakastimessa noin 20 minuuttia, ja pistin sen kakunpäälle koristeeksi
  13. Tekstin kirjoitin sulalla valkosuklaalla, joka oli pursotinpussissa. Tein sen samalla tavalla kuin Suomi koristeenkin.
  14. Vatkaa 2 dl kermaa, ja lisää siihen oman maun mukaan sokeria. Laita kerma pursotinpussiin ja pursota kiilteen reunat.





Paljon onnea 100-vuotiaalle itsenäiselle Suomelle ja sen kansalaisille! 

tiistai 5. joulukuuta 2017

Italialainen maustekakku

Vihdoin olemme päässeet joulukuun puolelle. Itselläni on viime päivinä on hullusti tehtävää, joten blogin kirjoittaminen on jäänyt niukaksi. Piipahdin viime viikolla meinaan Italiassa, ja pääsin siellä tutustumaan muumuassa italialaiseen leivos -ja leivontakulttuuriin. Ostin lopulta italialaisen keittökirjan ja löysin sieltä huimasti hienoja ja kokeilunarvoisia reseptejä. Tässä postauksessa tulee yksi niistä eli italialainen mauste/kahvi/kuivakakku.


4 munaa
150 gr vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
0,6 dl kaakaojauhetta
2,4 dl sokeria
1,3 dl vettä
0,8 dl rypsiöljyä

Erottele munasta keltuaiset ja valkuaiset. Keltuaisia et tässä reseptissä tarvitse, ne voit säästää jääkaapissa seuraavaan kertaan. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi sokerin kanssa.


Sekoita kuivat aineeet keskenään. Lisää niiden joukkoon vesi ja öljy sekä valkuaisvaahto.
   


Tässä kuvassa tein itse tämän väärin, että lisäsin taikinan marenkiin. Tämä kannattaa kuitenkin tehdä toisin päin, sillä marenki voi lössähtää helposti. Muista käsitellä marenkia varoen.
 Kaada taikina jauhotettuun ja voideltuun vuokaan ja paista 170 asteessa noin 50 minuuttia.


 Kun kuivakakku on tullut uunista anna kakun jäähtyä, ja kostuta se maidolla. Anna kakun levätä huoneen lämmössä vähintään kolme tuntia. Hunnuta valmiin kuivakakun päälle tomusokeria





keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Rullabrita

Synkkänä päivänä teki mieleni jotain makeaa. Niinpä marraskuisen illan piristykseksi syntyi rullattava Brita-kakku.

Rullabrita
pohja:
125 g voita
1 dl sokeria
2 munaa
1 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa
1 1/2 dl sokeria (marenkiin)
1 tl vaniliinisokeria

pinnalle:
1 dl mantelilastuja

täyte:
3/4 dl omena- tai vadelmahilloa
1 prk luumu-kanelirahkaa

koristeluun tomusokeria


  1. Aloita erottamalla munien keltuaiset ja valkuaiset. Vaahdota voi, sokeri ja keltuaiset. Sekoita kuivat aineet keskenään, ja siivilöi seos taikinaan. Lisää lopuksi maito.
  2. Vatkaa valkuaiset ja sokeri marengiksi
  3. Voitele leivinpaperi voilla, jotta taikina ei tartu paperiin. Levitä taikina leivinpaperille, ja lisää taikinan päälle marenki, ja koristele kakkupohja mantelilastuilla. Paista uunin keskitasolla 175-asteessa noin 25-30 minuuttia.
  4. Kumoa torttupohja voipaperille ja irroita varovasti leivinpaperi.
  5. Levitä omenahillo ja luumu-kanelirahka torttupohjan päälle.
  6. Rullaa torttu tiiviiksi rullaksi ja jätä saumapuoli alaspäin



torstai 23. marraskuuta 2017

Juustokakku

Juustokakut kuuluvat Amerikkalaiseen juhlapöytään, mutta miksei suomalaiseenkin. Tämä juustokakku on hyvin simppeli, ja sopii niin juhlapöytään kuin arkikahvipöytäänkin.

Pohja:
200 g Dikestive keksejä
75 g voisulaa

Täyte:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g appelsiini tuorejuustoa
2 dl kuohukermaa
1,5 dl tomusokeria
1 rkl vaniliinisokeria
5 liivatelehteä
tilkka kuumaa vettä

Koristeeksi
keksin muruja


  1. Murskaa Digestive keksit pohjaa varten. Sulata rasva, ja lisää se keksin murusten joukkoon. Painele seos tasaisesti leivinpaperilla vuoratulle irtopohjavuualle. (irtopohjavuuan halkaisia noi 20-25cm)
  2.  Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. 
  3. Sekoita molemmat tuorejuustot kulhossa sekaisin, ja lisää tomusokeri ja vaniliinisokeri. Vatkaa kuohukerma löysäksi vaahdoksi, ja lisää se tuorejuustoseokseen.
  4.  Purista liivatelehdistä vesi pois, ja sulata liivatelehdet kuumassa vesitilkassa. Lisää liivaneste täytteen sekaan, ja sekoita hyvin. 
  5. Kaada täyte keksipohjan päälle, ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia.


sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Karjalanpiirakat & munavoi

Karjalanpiirakka on meille kaikille suomalaisille tuttu perinneherkku. Niitä on tehty Suomessa iät ja ajat, mutta se on silti säilyttänyt suosionsa. Aluksi karjalanpiirakat olivat tunnettuja ainostaan Itä-Suomessa, mutta ajan kanssa herkulliset piiraat ovat levinneet koko Suomeen, ja nykyään tunnemme ne koko Suomen herkkuna.  Henkilökohtaisesti karjalanpiirakat ovat aina olleet minulle suurta herkkua, varsinkin munavoin kera. 

Karjalanpiirakat 25 kpl

Kuoritaikina:
2 dl vettä
1 tl suola
4 dl ruisjauhoja
1 dl vehnäjauhoja

Täyte:
2 dl puuroriisiä
2 dl vettä
1 l täysmaitoa
1 1/2 tl suolaa
1 kananmuna

Voiteluun:
50 g voita
1 dl maitoa tai vettä

Aloita valmistamalla riisipuuro. Riisipuuro kannattaa valmistaa jo edellisenä päivänä, jotta se ehtii kunnolla jäähtyä.
 Kiehauta kattilassa vesi ja lisää puuroriisi. Kun vesi on imeytynyt riisiin, lisää maito. Keittele puuroa miedolla lämmöllä, sekoittele tasaisin väliajoin, jotta puuro ei pala pohjaan noin tunnin ajan. Anna puuron jäähtyä hyvin ja lisää kanamuba joukkoon.
 Valmista seuraavaksi kuoritaikina. Mittaa kulhoon suola, ruisjauhot, vehnäjauhot ja lopuksi vesi. Alusta taikinasta pallo. Jaa taikina kahteen osaan ja muotoile taikinasta tanko. Muista käyttää koko ajan ruisjauhoja, jotta taikina ei tartu pöytään kiinni. Jaa tanko tasaisiin paloihin (noin 12-13 osaan per. tanko) Pyörittele taikinapaloistta palloja, ja litistä ne pieniksi kakkaroiksi. Lado kakkarat päällekäin, ja ripottele jokaisen kakkaran päälle hieman jauhoja. Peitä kulholla, jotta kakkarat ei kuivu.
 Kauli kakkarat ohuiksi pyöreiksi taikinakuoriksi, ruisjauhoja kokoajan käyttäen. Lado ne jälleen päällekkäin, ja laita taikinakuoren päälle hieman jauhoja, jottta ne eivät tartu yhteen. Peitä jälleen kulholla tai leivinliinalla. 
 Harjaa pullasudilla ylimääräiset jauhot pois taikinakuoresta, sillä kuiva jauho palaa herkästi uunissa. Laita noin 2 rkl puurotäytettä taikinakuoren päälle, ja levitä puuro karjalanpiirakan muotoon taikinakuoren keskelle, ja sulje sormin rypyttämällä. 
 Nosta karjalanpiirakat leivinpaperotomalle pellille, ja paista uunin keskitasolla 275 asteessa noin 10- 15 minuuttia. Karjalanpiirakat ovat silloin kypsiä, kun puuroon on ilmestynyt ruskeita pilkkuja. 
 Kun piirakat ovat valmiita voitele karjalanpiirakat voimaidolla/vedellä. Kasaa piirakat päällekäin voipaperille, ja peitä vielä leivinliinalla. Anna piirakoiden tekeytyä hetken aikaan. 
 Nauti karjalanpiirakat munavoin kera!
 
Munavoi
2 kovaksi keitettyä munaa
30- 50 g voita tai margariinia
ripaus suolaa
persiliaa koristeeksi

Keitä kananmunia noin 8-10 minuuttia. Laske kypsien munien päälle kylmää vettä, ja anna jäähtyä. Muussaa munat hienoksi ja lisää rasva ja suola. Koristele lopuks persilialla



maanantai 13. marraskuuta 2017

Suklaa-appelsiini Cookiet

Cookiet ovat hyvin suosittuja amerikkalaisia suklaapikkuleipäsiä. Täydelliset cookiet ovat päältä mukavan rapeita ja sisältä vähän sitkeitä. Nämä keksit poikkeavat ehkä vähäsen tyypillisistä cookieista, sillä nämä keksit ovat kooltaan vähän pinempiä. Välillä cookieissa on myös suklaan lisänä pähkinöitä, mutta näiden cookieiden erikoisuus on appelsiinissa. Näin saadaan myös ehkä vähäsen jouluinen maku.


Suklaa-appelsiini Cookiet 25 kpl

150g pehmeää voita
1dl sokeria
1dl fariinisokeria
1 muna
4dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
150g maitosuklaata
1 appelsiinin mehu ja kuori


  1. Vaahdota pehmeä voi ja sokerit keskenään, kunnes seos vaalenee. 
  2. Lisää muna joukkoon, ja sekoita. Sekoita kuivat aineet keskenään, ja lisää ne taikinaa. 
  3. Raasta appelsiinin kuori, ja purista mehu ja sekoita taikinaaan
  4. Rouhi suklaa veitsellä, ja lisää ne taikinaan. Sekoita. 
  5. Pyörittele taikinasta palloja, ja jätä niille leviämistilaa. 
  6. Paista uunissa 175 asteessa 12-15 minuuttia, kunnes keksit ovat vähän ruskehtavia. 
VINKKI1
Käytä aina leipoessa huoneen lämpöisiä raaka-aineita

VINKKI 2
Cookiet ovat täydellinen lahja esimerkiksi ystävälle! Pistä cookiet nättiin lasipurkkiin, ja ilahduta ystäväsi ihanalla lahjalla.



tiistai 7. marraskuuta 2017

Ystävättären pullat

Kaupassa myydään valmiita täytepitkoja. Mutta kerran kun menin kahvilan ohitse, näin siellä samankaltasia "pitkoja" leivoksen muodossa. Mielestäni siinä oli hauska idea, koska en hirveästi ole nähny tämän tyylisiä leivontareseptejä. Toisaalta tämä muistuttaa viinereitä, mutta viineriä tästä ei voi tehdä koska tästä puuttuu kokonaan taikinan taittelu. Oikeata nimitystä en kuitenkaan näille pullille keksinyt, joten nimensin nämä Ystävättären pulliksi. Nimi  tulee siitä, että jos menisin ystäväni kanssa kahvilaan ottasin tälläisen pullan, jos  niitä vain löytyisi.

Pullataikina:
5dl täysmaitoa
50g tuorehiivaa tai 2 pussia kuivahiivaa
2dl sokeria
1rkl kardemummaa
1 1/2tl suolaa
1 kananmuna
noin 13-15dl vehnäjauhoja
150g voita


Täytteet:
2 prk uunin kestävää marmeladia (noin 500g)
500g vaniliakreemiä 


Lisäksi:
voiteluun kananmuna ja reunoille raesokeria

  1. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi (noin 37 asteiseksi) tai jos käytät kuivahiivaa niin 42 asteiseksi. Lisää maitoon hiiva, sokeri, karedemumma ja suola. 
  2. Lisää maitoon vähän kerrallaan jauhoja, ja alusta taikinaa niin kauan kunnes se irtoaa kulhon reunoista hyvin. (Muista mitä enemmän jaksat käyttää vaivaa ja aikaa pullan tekoon sitä parempaa pullaa saat)
  3. Kun taikinaan on lisätty jauhot, lisää kananmuna ja sulatettu voi.
  4. Anna taikinan kohota rauhassa lämpöisessä paikassa noin puoli tuntia(esim. mikrossa, joka ei ole päällää, tiskialtaassa jossa on lämmintä vettä) 
  5. Jaa kohonnut taikina noin 16 osaan ( tai riippuu siitä kuinka isoja pullista haluaa, itse tein aika reilun kokoisia)
  6. Kaulitse pullat suorakaiteen kokoiseksi palaksi ja pursota vaniliakreemiä suorakaiteen pitkälle sivuille molemmille reunoille.
  7. Taita reunat keskelle niin, että kreemi peittyy. Käännä pitkot niin, että sauma peittyy.
  8. Anna pitkojen kohota liinan alla noin 15 minuutin ajan. 
  9. Kun pitkot ovat kohonneet, voitele ne munalla ja pursota marmeladia pitkon toiselle reunalle, ja vaniliakreemiä marmeladin viereen. Ripottele reunoille raesokeria.
  10. Paista uunissa 225 asteessa noin 10-15 minuuttia
  11. Hunnuta valmiiden pitkojen päälle tomusokeria koristeeksi.




keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Kinuski-omenaleivokset

Olen viimeaikoina innostunut kinuskin tekemisestä. Jotenkin ennen kuvittelin sen olevan ihan älyttömän vaikeaa, mutta ei se lopulta ole. Tässä ohjeessa yhdistyvät ihan minun lemppari raaka-aineet eli omena ja kinuski. Eli lopputulos ei voi olla muuta kuin hyvää. Kehittelin tämän ohjeen  Kaarina Roinnisen Parhaat Kotileivonnaiset (WSOY  1997 ) kirjasta. Vähän ohjetta makuni mukaan muunnellen.

Pohja:
4 munaa
1dl sokeria
1dl vehnäjauhoja
0,6dl perunajauhoja
1tl leivinjauhetta

Väliin:
omenaraastetta

Kinuskikuorrutus:
2dl kuohukermaa
2dl fariinisokeria
1tl voita

Koristeeksi:
keksin muruja


  1. Aloita kääretorttupohjan valmistuksesta: Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
  2.  Sekoita kuivat vehnä- ja perunajauhot ja leivinjauhe kesekenään sekaisin. Lisää kuivat aineet taikinaan varovasti taikinaa käännelleen, niin että kääretorttupohjan ilmavuus säilyy. 
  3. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille, ja paista pohjaa uunin keskitasolla 225 asteeessa noin 7-10 minuuttia. 
  4. Kippaa pohja sokeroidun leivinliinan päälle ja halkaise pohja puoliksi.
  5. Valmista seuraavaksi kinuski. Keitä kermaa ja fariinisokeria miedolla lämmöllä, välillä sekoittaen noin 10-15 minuuttia, kunnes seos sakenee. Lisää voi, jotta kinuski saa kauniin kiilteen.
  6. Laita pohjan toiselle puoliskolle omenaraaste, ja osa (noin puolet) kinuskista. Nosta toinen levy päälle.- Valuta loput kinuskista levyn päälle ja anna kinuskin jähmettyä noin vartin verran.
  7. Koristele pinta keksin muruilla, ja leikkaa levy halumasi kokoisiksi paloiksi.


maanantai 30. lokakuuta 2017

Talon Emännän juustotorttu

Kun illat käy pimeiksi, ja kylmiksi on kiva leipoa kotona jotkin helppoa ja hyvää. Jos jotakin suolaista haluaa on juustotorttu oiva ratkaisu syysiltoihin, miltä kuulostaisi vielä tee sen kanssa?


Pohja:
100g margariinia
100g juustoraastetta
150g jauhoja
3/4dl kylmää vettä

Juustotäyte:
100g juustoraastetta
150g vuohejuustoa
3 munaa
3dl kermaa
mustapippuria
savustettua paprikaa

Nypi pehmeä margariini, juustoraaste ja jauhot kulhossa sekaisin, lisää lopuksi vesi joukkoon ja sekoita nopeasti. Pistä taikina jääkaapiin noin tunniksi, kunnes taikina on jähmettynyt. Levitä taikina voidellun piirasvuan pohjalle ja pistele pohja haarukalla. Esipaista pohjaa 225 asteessa noin 10 minuuttia. Valmista munakerma sekoittamalla munat ja kerma sekaisin. Lisää mausteet. Kaada munakerma juustoraasteiden päälle ja kypsennä 225 asteessa noin 15 minuuttia, tai kunnes munakerma on hyytynyt.


VINKKI! Jos kaipaat juustorttuun ennemmän raikautta ja väriä, suikaloi juustotäytteeseen tomaattia ja basilikaa tai muita yrttejä mukaan.


keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Kardemummainen omppupiirakka

Omenapiirakkaa vaniliajäätelöllä tai miksei toistepäinkin. Mikä voisi mennä pieleen? Tämän ohjeen löysin yhdestä kotimme syövereihin kadonneesta reseptikirjasta. Kun löysin kirjan, kirjan välissä oli lappu johon oli kirjoitettu, että "hyvä omenapiirakan ohje sivulla 242". Olin sen itse kirjoittanut siihen joskus muutamia vuosia sitten, mutta en yhtään muistanut, sen reseptin olemassa olosta. Vasta kun näin ohjeen, muistin että tätä on tehty ennenkin muutaman kerran... Tämä omenapiirakka tuo ihanan kardemummaisen vivahteen suuhun. Kurkkaa myös Appele Pien ohje täältä

Pohja:
3 munaa
1 1/2dl sokeria
2 1/2dl vehnäjauhoja
1dl kookoshiutaleita tai mantelilastuja
2tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
100g sulatettua voita tai margariinia

päälle:
4-5 hapahkoa omenaa
sokeria ja kanelia

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vaahtoon vuorotellen sulan rasvan kanssa. Levitä taikina voidellun piirasvuuan  (halkaisia noin  26cm) pohjalle. Levitä päälle omenalohkot ja ripottele päälle sokeria ja kanelia. Paista uunissa 175 asteessa uunin alatasolla noin 30-35 minuuttia.




Resepti: Kaarina Roininen, Parhaat kotileivonnaiset WSOY

torstai 5. lokakuuta 2017

Ruis-puolukkakääretorttu

Nyt kun on puolukoiden sesonkikausi, kannattaa niitä käyttää hyödyksi leivonnaisissa. Tämän viikon kotitaloustunnin innoittamana päätin leipoa, myös kotona tämän herkun.

Pohja:
4 munaa
1,5dl sokeria
1dl vehnäjauhoja
1/2dl ruisjauhoja
1tl leivinjauhetta

Täyte:
200g maustamatonta tuorejuustoa
2dl kermaa
3dl puolukkasurvosta
1/2dl-1dl sokeria


Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään, ja lisää seos muna-sokerivaahtoon. Levitä taikina leivinpaperille, ja paista uunin keskitasolla 225 asteessa noin 5-8 minuuttia, kunnes taikina on kypsää.
Kippaa kääretorttupohja sokeroidulle leivinpaperilla, ja irroita varovasti leivinpaperi pohjasta irti. Anna jäähtyä hetki.
 Valmista seuraavaksi täyte vatkaamalla kerma vaahdoksi. Lisää kerman mukaan tuorejuusto, survotutpuolukat ja sokeria oman maun mukaan. (Voit käyttää myös maustettuja tuorejuustoja)
 Levitä täyte tasaisesti kääretorttupohjan päälle, ja kääri se tiiviiksi rullaksi.
Koristele oman mielen ja maun mukaan. Itse käytin koristeluun puolukoita, joiden päälle oli hunnutettu tomusokeria, sekä suklaata.






keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Korvapuustit

Olen jo julkaissut blogissani perinteisen pulla reseptin ja ihanien suklaa-vaniliapullien, jos haluat vilkaista löydät reseptit tästä.
 Korvapuustit lienee varmaan olevan yksi suosituimmista kotileivonnaisista. 
Mutta nämä korvapuustit leivoin pienellä twistillä. Korvasin kaneli-sokeritäytteen  Creme Bonjour kaneli kardemumma tuorejuustolla, joka toimi näihin vallan mainiosti. Tuorejuusto tuo mehevän maun pullaan, ja tuo vähän vaihtelua perinteiseen korvapuustiin. Pullataikinan teen samalla ohjeella, kuin viimeksikin.

Pullataikina:

 5 dl täysmaitoa
50 g hiivaa
2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
1 tl suolaa
14-15 dl vehnäjauhoja
1 kananmuna
150 g voita 

Täyte:
1 prk Creme Bonjour tuorejuustoa

päälle:
kananmunaa ja raesokeria

Ohjeet:
Kuumenna maito kädenlämpöiseksi ja lisää hiiva, sokeri, kardemumma ja suola. Ala lisäämään vähän kerrallaan vehnäjauhoja. Vaivaa hyvin! Itse teen aina hiivaleivonnaiset yleiskoneella, jolloin lopputuloksesta tulee ihanan pehmeä. Annan yleiskoneen vaivata taikinaa ainakin 10 minuuttia. Lisää lopuksi voi sula.
 Jaa taikina kahteen osaan ja kauli taikina suorakaiteen kokoseksi levyksi (noin 30x60cm)
Levitä tuorejuusto levylle ja kääri taikinalevy tiiviiksi rullaksi sauma puoli alaspäin. Leikkaa rullasta teräväällä veitsellä kolmikulmaisia paloja. Nosta palat ylös niin että kolmion kärki on ylöspäin. Paina sormilla kapea kohta alas.
 Kohota liinan alla noin 20 minuuttia, jonka jälkeen voitele munalla ja ripottele päälle raesokeria. Paista uunissa 225 asteessa noin 15 minuuttia. 



keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Domino keksit

Dominot ovat varmasti jokaiselle tuttu näky kahvipöydässä. Se on säilyttänyt suosionsa vuosien varrella. Mutta oletko koskaan ajatellut, että niitä voi leipoa aivan itsekkin.

keksit:
200g pehmeää voita
3dl vehnäjauhoja
2rkl kaakaojauhetta
6rkl kermaa

täyte:
100g pehmeää voita
1 2/3dl tomusokeria
esim. muutama tippa vanilia-aromia

päälle:
tomusokeria


Nypi voi vehnäjauhot ja kaakaojauhe taikinapalloksi ja lisää kerma.
Laita taikina jähmettymään jääkaappiin puoleksi tunniksi. 

Pyörittele taikinasta pieniä palloja leivinpaperille ja litistä ne juomalasia apuna käyttäen. Paista uunissa 200 asteessa noin 8-10 minuuttia.
Anna valmiiden keksien jäähtyä.

Valmista täyte: Sekoita sähkövatkaimella voi ja tomusokeri sekaisin ja lisää haluamaasi aromia. 
 Sipaise jäähtyneen keksin sileälle puolelle vähän täytettä ja valitse sille sopiva "hattu". Paina keksit vielä kevyesti yhteen jotta täyte tasoittuu.  Koristele lopuksi keksit tomusokerilla.

 Tarjoa keksit maidon tai kahvin kanssa!



maanantai 4. syyskuuta 2017

Pyhäpäivän suklaakakku

Psst... olenko mielestäsi sopiva Kotilieden ruokabloggaajaksi? Käy äännestämässä https://kotiliesi.fi/kilpailut/tayskakku/ kiitos :)

Eilen sunnuntaina päätin yllättää perheeni suklaakakulla. Reseptin keksin vahingossa, joten tämä suklaa kakku sai nimekseen Pyhäpäivän suklaakakku. Tämä suklaakakku hurmaa vieraat ja kotiväen totaallisesti.

Kakkupohja
110g voita
150g tummaa suklaata
1rkl vahvaa kahvia
3 kananmunaa
2 kananmunan keltuaista
1dl sokeria
1dl vehnäjauhoja
1rkl kaakaojauhetta
1tl leivinjauhetta

Kostutus
kahvia tai appelsiinimehua

Täyte
200g maustamatonta tuorejuustoa
2rkl appelsiinimehua

Kuorrutus
4dl tomusokeria
3-5rkl vahvaa kahvia
1rkl kaakaojauhetta
1rkl voita

Laita voi, vahva kahvi ja suklaa vesihauteeseen sulamaan.
 Vatkaa kokonaiset munat, keltuaiset ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne vähän kerrallaan munasokerivaahtoon. Lisää lopuksi voisuklaaseos taikinaan. Voitele kakkuvuoka (halkaisia noin 20cm) ja kaada taikina siihen. Paista kakkua uunissa 170 asteessa noin 40 minuuttia uunin alatasolla.

Anna kakun jäähtyä ja irroita se kakkuvuuasta. Leikkaa kakku puoliksi. Valmista tuorejuustotäyte sekoittamalla maustamaton tuorejuusto ja appelsiinimehu keskenään, ja levitä se kakkupohjan toiselle puoliskolle.

Valmista kuorrutus sekoita tomusokeri ja kaakaojauhe keskenään. Lisää kahvia vähän kerrallaan, kunnes seos on notkeaa, muttei liian löysää. Lisää sula rasva kuorrutteeseen. Kaada kuorrute kakun päälle. Älä levitä, jotta saat kakun pinnasta kauniin tasaisen. Anna kuorrutteen jähmettyä rauhassa noin tunnin.




sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Appele Pie

Nyt syksy on vihdoin täällä. Syksyllä on omenoiden, marjojen ja sienien sesonki. Omenapiirakka on tuttu varmasti monille suomalaisille. Yleensä perinteinen suomalainen omenapiirakka koostuu nopeasti tehdystä sokerivoitaikinasta, jonka päällä on paljon omenasiivuja kanelia ja sokeria. Tämähän omenapiirakka yksinkertasemmillaan ja eikä ihme että se on suomalaisten ikisuosikki.
 Amerikassa omenapiirakka on kuitenkin totuttu tekemään hitusen eritavalla. Amerikkalaisessa omenapiirakka eli Appele piessä tyypillistä on voitaikina jonka välissä on sokerivoiomenatahna ja sen päällä vielä voitakina.
 Tämä herkku valmistuu reilu puolessatoista tunnissa.

Pohja:
6dl vehnäjauhoja
150g voita
1/2tl suolaa
5rkl vettä

täyte:
1dl vehnäjauhoja
1,5dl sokeria
1/2dl siirappia
1kg happamia omenoita
2rkl omenamehua
25g voita

voiteluun
kananmuna



Valmista pohja: mittaa vehnäjauhot, pehmeä voi, suola kulhoon. Nypi taikina sekaisin. Lisää lopuksi kylmä vesi ja tee taikinasta pallo. Kääri taikinapallo elmukelmuun ja pistä pallo jääkaappiin 30 minuutiksi.
 Jaa taikina kahteen osaan. (Toinen osa saa olla vähän isompi kuin toinen) Kauli pienempi taikinanpuolisko piirakan pohjaksi ja pistä se vuokaan niin, että reunoillekin riittää.
 Laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen. Valmista täyte: Mittaa vehnäjauhot, sokeri ja siirappi kulhoon, sekoita.  Lisää omenamehu ja rasva. Pilko omenat ohueiksi paloiksi ja lisää se täytteeseen. Kaada taikina pohjan päälle ja tasoita. Nosta toinen kaulittu taikinapuolisko täytteen päälle. Rypytä takinan reunat toisiinsa yhteen haarukalla tai sormin. Vedä taikinan päälle muutama viilto.
 Paista piirasta 10 minuuttia 250 asteessa ja laske lämpö 175 asteeseen, paista vielä tunti.



torstai 24. elokuuta 2017

Viinimarjaleivokset


Heips, nyt kun vihdoin on kunnon marja-aika on hyvä leipoa jonkin moinen piiras, kakku tai vaikka näitä ihania leivoksia!
 Tähän hyödynnin kotipihan tarjoamia viinimarjoja, joita kukaan ei ikinä kerää ja varikset kiittävät. Ehkä syy on siinä että viinimarjojen kirpeys ja happamuus ei pelkiltään makunystöröitä hivele ja mielummin syö mansikoita, mustikoita ja vadelmia, joita tottunut syömään aina. 
 Happamuutta ja kirpeyttä ei kuitekaan kannata pelätä, sillä marjojen päällä oleva hyytelösokeri tuo pehmän ja raikkaan maun leivoksiin, jos kuitenkin epäröi voi viinimarjat korvata mustikoilla, mansikoilla ja vadelmilla.

pohja:
1dl sokeria
1dl vehnäjauhoja
1/2dl perunajauhoja
1/2tl leivinjauhetta

täyte:
400g tuorejuustoa
1/2dl sokeria
1tl vaniliinisokeria

päälle:
300g valkoviinimarjoja
300g punaviinimarjoja
2dl vettä
1dl hyytelösokeria

Ohjeet
Vaahdota munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää muna-sokerivaahtoon. Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle ja paista 225 asteessa noin 8-10 minuuttia. Jäähdytä pohja ja jaa se kahteen osaan.
Laita toiselle pohjan puoliskolle täyte ja levitä se tasasesti. Nosta toinen kakkupohja täyteen päälle.
 Valmista hyytelöpäällynen. Kiehauta kattilassa 2dl vettä ja lisää hyytelösokeri ja kaada seos aseteltujen viinimarjojen päälle. Anna hyytelön hyytyä kylmässä vähintää 1 tunti.



sunnuntai 13. elokuuta 2017

Porkkanakakkkupalat

Heippa! Sain viikko sitten kokeiltavaksi tämän kyseisen reseptin ja koin sen erittäin hyväksi ja tarpeelliseksi. Tämä on ehdottomasti yksi parhaimmista porkkanakakkuresepteistä jota olen koskaan kokeillut!
 Itse tein tämän pellille niin että sain porkkanakakusta porkkanakakkupaloja, mutta tientenkin tämän voi tehdä myös hyvinkin kakku muodossa.
 Resepti oli helppo ja suht nopea toteuttaa.

Pohja
4 kananmunaa
3.5dl sokeria
225g voita tai margariinia
4dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1tl kanelia
1/2tl ruokasoodaa
300g porkkanaraastetta (noin 6dl)

Kuorrute
200g tuorejuustoa
5dl tomusokeria
100g pehmeä voita

Ohjeet
Vaahdota munat ja sokerit vaahdoksi. Sulata voi/margariini ja lisää se vaahdon joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne siivilää apuna käytäen vaahdon joukkoon. Kuori ja raasta porkkanat ja lisää ne taikinaan.
Paista uunissa 200 asteessa noin 25 minuuttia

Valmista kuorrute. Sekoita tuorejuusto,tomusokeri ja pehmeä voi keskenään tasaiseksi kuorrutteeksi ja levitä jäähtyneen kakun päälle. Koristele kakku mantelilastuilla tai pähikinärouheella.


perjantai 4. elokuuta 2017

Mummon perinne- ja suklaa-vaniliapullat

Heido! Pullat on ehdottomasti minun bravuuri ja niitä on kyllä tullut tehtyä pienen elämäni aikana monta pellillistä.
 Välillä pullat ovat palaneet, välillä jääneet raaoiksi, joskus niistä on tullut liian kovia, koska jauhoja on innostuttu laittamaan vähän liikaa ja joskus pullat eivät ole kohonneet tarpeeksi. Nyt vihdoin olen oppinut täydellisten pullien salaisuuden: Mitä enemmän jaksat käyttää aikaa ja vaivaa sen parempia pullia saat. Joskus hätähousuna pullien teon on saanut hyvin mahtumaan tuntiin, mutta jos oikeasti haluaa ihanan pehmeitä ja kauniita pullia saa aikaa varata ainakin tupla määrän.
Nämä pullat ovat rakkaudella ja vaivalla tehtyjä ja näihin on käytetty aikaa.
 Tänään halusin kokeilla perus pikkupullien lisäksi uutta tuttavuutta eli suklaa-vaniliapullia. Nämä katosivat nopeasti pellilltä pois.

Pullataikina

5 dl täysmaitoa

50 g hiivaa
2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
1 tl suolaa
14-15 dl vehnäjauhoja
1 kananmuna
150 g voita 
voiteluun kananmuna ja pullan päälle raesokeria

Ohjeet:
Kuumenna maito kädenlämpöiseksi ja lisää hiiva, sokeri, kardemumma ja suola. Ala lisäämään vähän kerrallaan vehnäjauhoja. Vaivaa hyvin! Itse teen aina hiivaleivonnaiset yleiskoneella, jolloin lopputuloksesta tulee ihanan pehmeä. Annan yleiskoneen vaivata taikinaa ainakin 10 minuuttia. Lisää lopuksi voi sula.
Anna taikinan kohota lämpöisessä paikassa ainakin puoli tuntia, itse annan taikinan kohota ainakin 45 minuuttia.
 Jaa taikina 25 osaan ja pyörittele niistä pullia. Anna pullien kohota lämpimässä paikassa noin 20 minuuttia tai uunissa noin 35 asteessa 15 minuuttia välillä pullia vedellä kostutellen ettei pullat kovetu. 
 Voitele pullat kananmunalla ja ripottele päälle raesokeria. Paista uunissa 225 asteessa uunin keskitasolla noin 10-15 minuuttia.
 Tarjoa kahvin kanssa!



 Nämä vanilia-suklaapullat maistuvat varmasti kaikille!



Super hyvät suklaa- vanilia pullat

puolikas annos pullataikinaa
vaniliakreemiä
suklaata rouhittuna noin 100 grammaa

koristeluun suklaasulaa

Ohjeet:
Kauli pullataikina ohueksi levyksi. Levitä levyn päälle vaniliakreemiä ja rouhittua suklaata. Rullaa tiiviksi rullaksi ja leikkaa levystä noin 10 suklaa-vanilia pullaa.
Kohota pullia noin 20 minuuttia. Voitele pullat kananmunalla ja paista uunissa 225 asteessa noin 10-15 minuuttia.





torstai 3. elokuuta 2017

Naan leivät

Heips! Kokeilin eilen ensimmäistä kertaa ikinä naan leipiä. Leivät oli suht helppo tehdä ja maku oli erittäin hyvä! Naan leipien rakenteestakin tulee hauskempi, kuin perus sämpylöiden. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan!

Naan leivät ( noin 12 kpl)

200 g turkkilaista -tai bulgarian jogurttia
2 dl vettä tai maitoa
25 g hiivaa
2 tl sokeria
1 tl suolaa
noin 7 dl vehnäjauhoja
50 g voisulaa
Itse voitelin leivät vielä kananmunalla.

Liuota hiiva kädenlämpöiseen maito tai vesi-jogurtti seokseen. Lisää suola ja sokeri. Lisää vehnäjauhot ja lopuksi voisula. Anna kohota kaksinkertaiseksi.
 Jaa taikina 12 osaan ja pyörittele pulliksi. Kauli pullat noin puolen sentin levyisiksi soikioiksi ja pasita heti 275 asteessa uunin ylätasolla ilman leivinpaperia, sillä leivinpaperi ei kestä kyseistä kuumuutta. Voit haluttessasi voidella pullat kananmunalla jolloin saat leivistä kauniin ruskeita.








maanantai 31. heinäkuuta 2017

Kesän unelmamustikkapiiras

Heips! Tänään mieli teki jotakin makeaa ja hetken mietittyäni päätin leipoa perinteisen kesän mustikkapiiraan! 
Sitten nokka kohti metsään ja mustikoita keräämään. Löysin sitten resepti pohjan ja lähdin sitä sitten soveltamaan aineiden mukaan. Ja siitä syntyi helppo & nopea marjapiiras!

pohja:
3dl vehnäjauhoja
1,5dl sokeria
2 kananmunaa
150g voita 
1tl leivinjauhetta

päälle:
tuoreita mustikoita tai mitä vain marjoja noin 4d
2dl turkkilaista jogurttia
1 kananmuna
0.5dl sokeria
1tl vaniliinisokeria

ohjeet:

sekoita kaikki pohjan kuivat aineet keskenään ja lisää voisula ja kananmuna ja sekoita taikina nopeasti tasaiseksi. Kaada taikina voidellulle piirakkavuolle ja levitä taikina tasaisesti vuokaan. Lisää taikinan päälle marjat ja valmista jogurttitäyte sekoittamalla kaikki ainekset yhteen tasaiseksi täytteeksi. Kaada täyte marjojen päälle ja paista uunin keskitasolla 200-asteessa noin 30 minuuttia.
Tarjoile kermavaahdon tai vaniliajäätelön kera!




keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Hampurilaiset ja ranskalaiset

Nyt on aika kirjoittaa ensimmäinen resepti blogiini. Tässä tulee maailman parhaimpien hapurilaisten ja ranskalaisten resepti. Siihen tarvitaan paljon aikaa ja vaivaa, mutta se on kaiken sen arvoista. Toki kiireinen kokki voi käyttää kaupasta ostettuja pihvejä tai sämpylöitä, mutta kaikki itsetehtynä tuottaa suussasulavan lopputuloksen, joka vie kielen mennessään.

Hampurilaissämpylät (neljälle)

2 1/2 dl maitoa tai vettä
25g hiivaa
2 rkl hunajaa/sokeria/siirappia
1 tl suolaa
noin 6 dl vehnäjauhoja
1/4 dl öljyä
voiteluun vettä tai kananmunaa ja hampuilaisten päälle seessaminsiemeniä

1. Lämmitä neste kädenlämpöiseksi ja lisää hiiva, hunaja ja suola. 


2. Sekoita mukaan vehnäjauhoja ja alusta taikinaa käsin tai yleiskoneella, kunnes taikinasta on tullut pehmeää ja irtoaa hyvin kipon seinämistä.

3 .Lisää lopuksi öljy.

4. Anna taikinan kohota liinan alla noin 30 min. 

5. Jaa taikina neljään osaan tai jos haluat pienemät sämpylät niin kahdeksaan osaan ja pyörittele jauhotetulla alustalla niistä sämpylöitä.

6. Anna sämpylöiden kohota vielä liinan alla noin 15 minuuttia.

7. Voitele sämpylät lopuksi kananmunalla tai vedellä ja lisää päälle seessamin siemeniä.

8. Paista uunnin keskitasolla 225 asteessa noin 15 minuuttia






Jauhelihapihvit (neljälle)

400g sika-nautajauhelihaa 
2dl kermaviiliä
1/2dl korppujauhoja
1 kananmuna
1 sipuli
suolaa, mustapippuria ja paprikajauhetta

1. Sekoita kermaviili ja korppujauhot kulhossa ja anna turvota noin 5-10 min

2. Lisää loput aineet kulhoon ja sekoita

3. Tee taikinasta neljä isoa jauhelihapihviä

4. Paista pihvit uunissa 225 asteessa noin 15 min tai paistinpannulla öljyssä.

Ranskalaiset

5-8 perunaa
öljyä
suolaa
mustapippuria 
grillimaustetta

1. Suikaloi perunat ranskalaisten mukaisesti noin 1cm siivuiksi. 

2. Kastele ja kuivaa perunat jotta niistä tulee rapeampia

3. Laita perunat öljy ja mausteet pussiin ja ravista 

4. Kaada ranskalaiset leivinpaperilla vuodattulle pellille ja paista niitä uunissa 225 asteessa noin puoli tuntia.
Tein perusperunaraskalaisten kanssa myös porkkanaraskalaisia joista tuli todella hyviä.



Koko annos loppuenlopuksi näytti tältä. Itse täytin oman hampurilaisen tomaatilla, salaatilla, sipulilla ja
majoneesilla, ja kyllä kelpasi.

Täyskakku


Tässä tulee blogini Täyskakku ensimmäinen postaus. Tämä blogi koostuu leipomisesta ja ruuanlaitosta tai oikeastaan kaikesta mikä siihen liittyy.
 Leipominen on ollut aina minulle mukavaa ja hauskaa. Olen aina viihtynyt essu päällä keittiössä. Oli sitten syntymäpäivä -tai nimipäiväjuhlat olen aina valmis leipomaan juhlatarjoilut, vaikka ulkonäkö ei olisi kauneinta niin maku käy varmasti kaikille vieraille.
 Olen innokas aina kokeilemaan uutta. mutta bravuurini on hiivataikinaleivonnaiset ja täytekakut, mutta kaikkea tahdon aina kokeilla.
 Reseptejä tässä blogissa löytyy varmaan jokaiselle herkkusuulle ja kotileipurille. Haluan jakaa tässä blogissa kaikenlaisia reseptejä joita olen kokeillut. Valokuvaus on myös minulle tärkeää, joten blogissani löytyy kaikenlaisia valokuvia kaikista herkkuleivonnaisista. Mukavia kokkaushetkiä!

Donitsit

Donitsit ovat älyttömän ihania ja herkullisia! Tein niitä kahdella erilaisella kuorrutteella: valko -ja maitosuklaalla, lisäksi päälle hiem...