Tiikerikakku on juhlapyötien ja kuivakakkujen klassikko! Se onkin parhaimmillaan kahvin kanssa nautittuna. Mutta tällä ohjeella pääset myös kahvin makuun ilman sen kanssa nautittuna, sillä tämän ohjeen erikoisuus on kahvi. Muista että kananmunat ja sokerit vaahdottuvat parhaiten huoneenläpöisinä, ja näin saat kakusta kuohkean ja korkean. Itse puolitin reseptin, koska halusin kakusta vähän pienemmän, mutta tässä on resepti kokonaisuudessaan.
Tiiikerikakku
250 g voita
1 1/2 dl sokeria
1 tl vaniliinisokeria
4 kananmunaa
1 1/2 tl leivinjauhetta
3 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 dl kahvia
2 rkl kaakaojauhetta
pinnalle tomusokeria
Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita leivinjauhe, vanillinisokeri, vehnä- ja perunajauhot kulhossa keskenään. Lisää voi-sokeri seokseen kanamunat yksi kerrallaan. Lisää lopuksi jauhoseos ja 1/2 dl kahvia taikinaan. Ota muutama lusikallinen taikinaa erilliseen kulhoon ja sekoita siihen kaakaojauhe ja loput 1/2 dl kahvista. Voitele kakkuvuoka huolelliseesti. Kaada puolet vaaleasta taikinasta vuokaan, ja suklaataikina sen päälle ja loppu taikina suklaataikinan päälle. Sekoita suklaaseosta vaaleaan taikinaan pyörittelemällä haarukalla spiraalimaisesti pystysuorassa asennossa. Tasoita lopuksi pinta. Paista uunissa 175 asteessa noin tunnin verran. Kumoa kakku vuuasta ja anna sen jäähtyä. Valmiin tiikerikakun päälle hunnuta tomusokeria.
Lisää kananmunat yksi kerrallaan, jotta seos ei juoksetu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti