perjantai 19. tammikuuta 2018

Ihastuttava suklaa-appelsiinikakku

Suklaan ja appelsiinin yhdistelmä on ihana. Mehevän suklaakakkupohjan salaisuus on voi ja suklaa.  Voit halutessasi lisätä pohjaan hieman vahvaa kahvia tai pikakahvijauhetta, jolloin saat kakkuun mielyttävän vivahteen kahvista. Appelsiinmousse tuo kakkuun raikkautta, ja mielyttävän koostumuksen. Muista käydä kurkkaamassa myös tästä Suklaa-appelsiin Cookieiden resepti!

Kakkupohja:
175 g voita
2 dl sokeria
4 kananmunaa
1 dl perunajauhoja
3 dl vehnäjauhoja
2,5 tl leivinjauhetta
1,5 rkl kaakaojauhetta
70 g taloussuklaata
1 appelsiinin raastettu kuori

Kostutukseen:
appelsiinimehua tai maitoa

Appelsiinmousse:
1 prk tuorejuustoa
2 dl kermaa
1 appelsiinin puristettu mehu
3-4rkl tomusokeria
4 liivatelehteä + tilkka vettä

Voitele kakkupohjavuoka (halkaisija noin 20cm) Vaahdota voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää vaahtoon munat yksi kerrallaan, joka lisäyksen välissä sekoittaen. Sekoita kulhossa kuivat aineet keskenään, ja lisää seos taikinaan. Lisää lopuksi suklaasula joukkoon. Kaada taikina vuokaan, ja paista uunin alatasolla 180 asteessa noin 40 minuuttia.
 Valmista appelsiinimousse. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi ja lisää siihen tuorejuusto ja tomusokeri. Kuumenna kattilassa appelsiinin mehu ja sulata siihen liivatteet.
 Anna kakun jäähtyä kunnolla, ja leikkaa se kahteen osaan. Kokoa kakku uudelleen kakkuvuokaan, mikä on vuorattu elmulla. Kostuta kakkupohjat hyvin appelsiinimehulla tai maidolla. Täytä kakku moussella, ja anna hyytyä vähintään neljä tuntia. Koristele kakku appelsiinin paloilla ja kermavaahdolla.


Voi-sokerivaahto kannattaa vatkata lähes silkin pehmeääksi, jotta kakkupohjasta tulee illmava.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Donitsit

Donitsit ovat älyttömän ihania ja herkullisia! Tein niitä kahdella erilaisella kuorrutteella: valko -ja maitosuklaalla, lisäksi päälle hiem...