sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Tampereen rievä

Nämä kuohkeat ja ihanan pehmeät leivät ovat Tampereen rieviä. Näitä tehtiin tänään meillä kotona ensimmäistä kertaa, ja ne onnistuivat todella hyvin! Nämä leivät sopivat erittäin mainiosti esimerkiksi kesän juhliin.

1/2 l maitoa
50 g tuorehiivaa
1 1/2 tl suolaa
4 dl ohrajauhoja
noin 5 dl vehnäjauhoja

Liuota hiiva ja suola kädenlämpöiseen maitoon. Sekoita mukaan ohrajauhot, sekä vehnäjauhot. Vaivaa taikinaa hyvin, ja anna sen kohota liinan alla noin puolituntia. Leivo taikinasta kaksi leipää, ja anna leipien jälleen kohota noin puolituntia. Pistele leivät haarukalla ennen uuniin laittamista, ja paista leipiä uunissa 270 asteessa noin 15- 20 minuutin ajan.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Donitsit

Donitsit ovat älyttömän ihania ja herkullisia! Tein niitä kahdella erilaisella kuorrutteella: valko -ja maitosuklaalla, lisäksi päälle hiem...