maanantai 19. helmikuuta 2018

Pullapitko

Pullapitkon letitys on taito, jonka oppii ainoastaan tekemällä ja virheitä toistamalla. Itse en vielä osaa läheskään tehdä taydellistä pullapitkoa, koska pitkoni yleensä lievästi repeää keskeltä. 

Pullataikina
5  dl täysmaitoa
50 g hiivaa
2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
1 tl suolaa
14-15 dl vehnäjauhoja
1 kananmuna
150 g voita 
voiteluun kananmuna ja pullan päälle raesokeria

Kuumenna maito kädenlämpöiseksi ja lisää hiiva, sokeri, kardemumma ja suola. Lisää myös kananmuna ja sekoita sen rakenne rikki.  Ala lisäämään vähän kerrallaan vehnäjauhoja. Vaivaa taikinaa hyvin käsin tai yleiskoneella, ainakin 15 minuutin ajan. Lisää lopuksi voisula.

Anna taikinan kohota lämpöisessä ja vedottomassa paikassa ainakin puoli tuntia, mutta mikäli vain mahdollista taikinaa saisi kohotella jopa 1 1/2 tuntia.

 Pullapitkon letitys neljällä: Jaa kohonnut taikina neljään yhtäsuureen osaan. Tarvitset yhden pullapitkon tekemiseen kaksi taikinaosaa. 

Alla olevasta kuvasta löydät ohjeen pullapitkon letitykseen.
 Anna pullapitkojen letityksen jälkeen kohota puoli tuntia, jonka jälkeen voitele pitkot kanamunalla ja ripottele päälle raesokeria. Paista uunin alatasolla 200 asteessa noin 20 minuuttia.



Aiheeseen liittyvä kuva
Kuvan osoite: http://koti.mbnet.fi/petubest/letitys.bmp



2 kommenttia:

Donitsit

Donitsit ovat älyttömän ihania ja herkullisia! Tein niitä kahdella erilaisella kuorrutteella: valko -ja maitosuklaalla, lisäksi päälle hiem...