perjantai 25. toukokuuta 2018

Raparperipiirakka

Viimeisen kouluviikon kunniaksi päätin leipoa raparperipiirakan, joka on tähän aikaan vuodesta suosittu sesonkiherkku. Raparperin kypsyminen on myös merkki alkavasta kesästä ja kesälomasta. Tällä ohjeella valmistuu joko vualle tai piirakkavualle (halkaisija noin 24cm) sopiva annos.


Pohja:
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 dl sokeria
1 dl kermaa
1 dl maitoa
1 kananmuna
100 g sulatettua voita
150g raparperia

Muruseos:
1 dl kaurahiutaleita
30 g voita
0,5 dl sokeria

Sulata voi, ja anna sen jäähtyä.  Sekoita kuivat aineet keskenään, sekä lisää rasva, maito, kerma ja kananmuna. Sekoita taikina tasaiseksi.  Voitele vuoka rasvalla tai laita siihen leivinpaperi. Kaada taikina vuokaan. Pilko raparperit pieniksi paloiksi. Ripottele taikianan päälle raparperi, sekä valmista muruseos sulattamalla rasva ja sekoittamalla kaikki ainekset keskenään. Ripottele muruseos piirakkapohjan päälle. Paista piirakkaa uunin keskitasolla 175-asteessa noin 45 minuutin ajan.






maanantai 14. toukokuuta 2018

Toscakakku

Kesä on tuotapikaa täällä, ja sen kunniaksi päätin leipoa toscakakun.

Pohja:
200 g pehmeää voita tai margariinia
2 dl sokeria
4 munaa
2 tl leivinjauhetta
1 1/2 dl maitoa

Kuorrutus.
50 g voita tai margariinia
3/4 dl sokeria
1 1/2 rkl maitoa
1 1/2 rkl perunajauhoja
100 g mantelilastuja tai -rouhetta

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat joukkoon yksitellen vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään sekaisin, ja lisää seokseen maidon kanssa. Voitele irtopohjavuoka (halkaisija noin 20-24 cm). Kaada taikina vuokaan ja paista kakkua uunin alatasolla 175 asteessa noin 40 minuuttia.
 Valmista kuorrutus. Sulata rasva kattilassa ja lisää joukkoon sokeri, maito ja perunajauhot. Anna seoksen kiehahtaa koko ajan sekoittaen. Levitä kuorrutus jäähtyneen kakun päälle, ja paista kakkua vielä uunissa 200 asteessa noin 10-15 minuuttia.



torstai 3. toukokuuta 2018

Paholaisen kakku

Tämä paholaisen kakun leivot käden käänteessä, ja ainekset yleensä löytyvät kotoota.

1 1/2 dl perunajauhoja
3 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 dl kaakaojauhetta
4 dl sokeria
1 t vanilijasokeria
2 dl maitoa
2 kananmunaa
100 g sulaa voita

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon maito, sulavoi ja kananmunat. Voitele ja jauhota kakkuvuoka (halkaisija noin 20 cm). Kaada taikina vuokaan ja paista uunin keskitasolla 175 asteessa noin 1 tunnin ajan.


Donitsit

Donitsit ovat älyttömän ihania ja herkullisia! Tein niitä kahdella erilaisella kuorrutteella: valko -ja maitosuklaalla, lisäksi päälle hiem...